Day 7, kyllä tästä selvitään

Olin aamukävelyllä ja kuvasin naapuritaloyhtiön hopeapajuja, kummituspuita, kuten koiraa ulkoiluttava talon asukas totesi. Hänen mielestään ne oli leikattu pilalle. Minusta ne ovat kiehtovan kummia. Toivottavasti ovat selvinneet yli oudosta talvesta.

Tästä kummasta ja oudosta korona-poikkeustilasta on erilaisia tulkintoja ja kokemuksia yhtä paljon kuin meitä ihmisiä on. Jokaisen kokemus on ainutlaatuinen ja kokijalleen todentuntuinen. Halusimme tai emme, omat ja läheisten stressireaktiot tulevat tutuksi. Onneksi myös selviytymisen kannalta olennaiset ja tärkeät asiat kirkastuvat. Jopa vastaperustetun yrityksemme palvelut, toteutustavat ja asiakaskohderyhmät selkenevät vauhdilla. Tuntuu, että ihan kaikki tapahtuu kuin pikakelauksella.

Stressiä ja yllättäviä tilanteita meillä kaikilla on ollut aiemminkin, joten voimme itsekukin ammentaa näistä selviytymiskokemuksista toivoa, lohtua ja voimia tähän hetkeen.

Mieleeni pulpahti eräs legendaarinen Tukholman melontaretki, joka tapahtui aivan mieheni ja minun parisuhteen alkumetreillä. Reissu ei ollut romanttista melontaa auringon- ja kuun silloissa, vaan selviytymistä. Vettä satoi neljä vuorokautta putkeen, luomi selässäni väärin diagnosoitiin punkiksi, poistettiin ja ihoalue tulehtui. Reissua ei kruunannut prinsessa Victorian tapaaminen vaan murtautuja, joka oli putsannut automme leirintäalueen parkkialueella. Kyllä, me selvisimme ja olemme jopa jakaneet ruokapöydän sekä asuntolainan jo kahdenkymmenen vuoden ajan.

Hänen kanssaan olen kulkenut yhdessä läpi myös sen reilun vuoden mittaisen ajanjakson, jolloin ensin kuoli hänen isänsä, sitten minun isäni ja äitini peräjälkeen. Samassa rytäkässä kouluttauduimme uusiin tehtäviin ja siirryimme palkkatyöstä kohti yrittäjyyttä.

Näistä oman elämämme kenraaliharjoituksista ammennamme, kun muotoilemme palveluita, jotka tukevat yhteiskunnan kriittisissä tehtävissä toimivia ja yrittäjiä selviämään ja jopa uusiutumaan poikkeusaikana.